Marjo Niemi: Juostu maa, Teos 2004 |
Kiitos Satulle,
joka ystävällisesti lähetti minulle kyseisen kirjan lahjaksi. Hän
oli itse ihastunut kirjaan eikä ihme, sillä kyseessä on todellakin
hieno kirja.
Marjo
Niemen esikoisteos ”Juostu maa ”on
ulkoasultaan pienikokoinen, vain 127-sivuinen, kaunis kirja. Kirjaimellisesti
pienoisromaani. Mutta vaikka koko ja sivumäärä ovatkin pienet, on
kyseessä minusta kuitenkin sisällöltään suuri kirja.
Juostu maa on voimakkaasti keskitetty aikaan, paikkaan ja havainnointiin sekä kahden eri näkökulman vuoropuheluun.
Kirjailija on mielestäni parhaimmillaan kuvatessaan lapsen aistimuksia ja ajattelua.
Juostu maa on voimakkaasti keskitetty aikaan, paikkaan ja havainnointiin sekä kahden eri näkökulman vuoropuheluun.
Kirjailija on mielestäni parhaimmillaan kuvatessaan lapsen aistimuksia ja ajattelua.
Juostessaan
kirjan ensilehdeltä sen viimeiselle, 10- vuotias tyttö Syksy kertoo
samalla maailmastaan perheen reunalla. Hän tuntee
erillisyyttä vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Samalla tulee
kuitenkin kerrotuksi hienosti nuoren tytön psyyken suhde
fyysisyyteen, halu ottaa kirjaimellisesti jalat alleen ahdistavasta
maailmasta. Liike on samalla kertaa ruumiin nautinto ja mielen
pakopaikka tytölle, jonka perheessä niukat olot ja vanhempien
surumielisyys tukkivat lähisuhteiden turvan.
Juokseminen
on myös elementti, joka liittää tytön setäänsä,
entiseen juoksijalupaukseen, Kaleviin.
Keski-ikäinen yksineläjä valmentaa pientä nopsajalkaa, joka on kuin syntynyt juoksijaksi: "Se viihtyi yksin niin kuin yleisurheilijan kuuluukin ja se tykkäsi rääkätä itseään. Sen lisäksi siltä puuttui tekemistä, niin kuin minultakin. Mikä sen muuten olisi saanut juoksemaan, nuoren likan, kuin tylsä elämä?"
Romaanin ajatus ihmisten samankaltaisuudesta on sattuva. Olo elämän ulkojäsenenä tuntuu aivan samalta niin aikuisesta kuin lapsestakin.
"Minä en voi sille mitään mitä täällä tapahtuu", Syksy ajattelee ja kiteyttää samalla hienosti koko kirjan sanoman.
Keski-ikäinen yksineläjä valmentaa pientä nopsajalkaa, joka on kuin syntynyt juoksijaksi: "Se viihtyi yksin niin kuin yleisurheilijan kuuluukin ja se tykkäsi rääkätä itseään. Sen lisäksi siltä puuttui tekemistä, niin kuin minultakin. Mikä sen muuten olisi saanut juoksemaan, nuoren likan, kuin tylsä elämä?"
Romaanin ajatus ihmisten samankaltaisuudesta on sattuva. Olo elämän ulkojäsenenä tuntuu aivan samalta niin aikuisesta kuin lapsestakin.
"Minä en voi sille mitään mitä täällä tapahtuu", Syksy ajattelee ja kiteyttää samalla hienosti koko kirjan sanoman.
Surumielisyydessään kirja on
kuitenkin toivoa herättävä ja kauniinherkkä. Hieno esikoinen.
Ihanan kuuloinen. En ole tätä lukenut, vaikka itse Marjo Niemeen tutustuttuani olen aina ajatellut, että seuraavaksi luen. Hän on nimittäin erityisen hyvä kirjoittamisen opettaja ja kommentaattori.
VastaaPoistaSuosittelen:)
PoistaOlipa jotenkin ihastuttavaa lukea tämä arvostelu. Kirja on nimittäin yksi suosikeistani! Uusinta Niemen kirjaa en ole vielä lukenut, mutta sekino on luettavien listalla. Pidin myös "Miten niin valo"-kirjasta, vaikka Juostu maa onkin suosikkini.
VastaaPoistaOlipas heppoinen taas tämä oma analyysini :D Minusta Marjo Niemen kirjat ansaitsisivat olla paljon enemmän esillä!
Minuakin ihmetyttää etten ollut kuullut tästä kirjailijasta ennemmin kun vähän sattumalta törmäsin tähän Satun blogin kautta. Tällaisia helmiä ei kenenkään pitäisi ohittaa huomiotta. Aion ihan varmasti lukea kirjailijan muutakin tuotantoa:)
Poista